
Toinen on aina enemmän
kuin voimme käsittää!
Emmanuel Levinas
Tiinan tarina
Toimiessani kymmenen vuoden ajan työnohjaajana, olen saanut palautetta siitä, että olen läsnäoleva, hyvä kuuntelija ja kysymysten tekijä. Osaan olla myös tarpeen tullen napakka ja tehokas, reippautta löytyy. Voimavaraiseen työnohjaukseen mahtuu myös leikkisyyttä ja iloa, joka luo näkyä tulevaisuuteen.
​
Olen valmistunut myös ratkaisukeskeiseksi terapeutiksi. Terapian keskiössä on omien voimavarojen tunnistaminen, niiden vahvistaminen, tulevaisuuteen suuntautuminen. Tarkoitus on etsiä uusia näkökulmia elämän pulmahetkiin ja löytämään itselle sopivia toimintatapoja eteenpäin pääsemiseksi.
Ratkottaviin huoliin ja ongelmiin etsitään yhdessä ratkaisuja hyvin käytännönläheisesti ja siten että niihin on mahdollista sitoutua. Sekä voimavarakeskeinen työnohjaus että ratkaisukeskeinen terapapia ovat prosesseja ja matkoja, jonka suunta on sinun tulevaisuudessasi.
”Kukaan ei voi palata menneeseen
ja tehdä uutta alkua,
mutta kuka tahansa voi aloittaa tänään
ja tehdä uuden lopun.”

Voimavarakeskeinen työnohjaus
Yksilötyönohjaus
Lähden kanssasi siitä, että sinä olet oman työsi asiantuntija ja kutsut minut mukaasi tutkimaan omaa työtäsi, tapaasi tehdä työtä, motivaatiotasi ja jaksamistasi työssäsi.
Ryhmätyönohjaus
Ryhmätyönohjaukseen ovat tervetulleita työyhteisön jäsenet samasta tiimistä, työyhteisöstä tai
organisaatiosta. Ryhmään voi osallistua kerrallaan 3-6 henkilöä.
Työyhteisöohjaus
Voimavarakeskeinen työyhteisöohjaus voi tarjota työyhteisölle esim. muutoksessa tarvittavia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.