Uuden edessä!
- ari1531

- Nov 19, 2021
- 2 min read
Updated: Dec 29, 2021
Uuden edessä!
Tätä kirjoittaessani istun omassa työtilassani, Tiinan Tarinatorilla. Matka torin rakentamiseen on ollut unelmana jo useamman vuoden ajan. Impossible is just an opinion” – Paulo Coelho on lausunut! Voiko mahdottomasti tulla totta tai ainakin vuosia kestäneestä unelmasta? Kyllä voi..nimittäin minun unelmani on viittä vailla valmis toteutumaan. On tila, on kalusteet, on kotisivut, oma logo. Ja mikä ihaninta – on kutkuttava tunne sisällä. On samalla kertaa jännittävä ja innostunut olotila.
Olen hypännyt johonkin uuteen, ennen kokemattomaan ja ihmeelliseen. Minut on aikoinaan opetettu tekemään asiat ahkerasti, tunnollisesti ja viemään ne loppuun asti. Nyt kun alan elämään tätä unelmaani todeksi – teenkin tämän ihan toisin. Kyllä, kyllä – itseni tuntien olen kyllä toimelias ja ahkera. Mutta tästä unelmasta aion nauttia – yhdessä heidän kanssaan, jotka tulevat tätä kanssani jakamaan. On aika heittäytyä, antautua elämän unelman kannettavaksi! ”Kun uskot unelmiisi, alat kasvaa niitä kohti” näin on lausunut Tommy Hellsten. Uskotko sinä tähän?
Unelmat ovat tarkoitettu jaettaviksi, yhdessä tehtäviksi ja toteutettaviksi. Tiinan tarinatorilla ideani on, että saan kokea huikean hyviä ja antoisia jakamisen hetkiä. Olen loputtoman utelias keskustelemaan, saamaan vaikutteita ja olemaan dialogissa toisten kanssa. Sitä rikkautta mitä sisällämme kannamme, on hyvä jakaa turvallisesti ja luotettavasti yhdessä. Minä elän tarinoista, jakamisesta, kanssaelämisestä, salaisuuksista, joita saan lahjaksi jokaisessa kohtaamisessa ihmisten kanssa. Uskon vahvasti siihen, että meidät on luotu elämään vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Myöskin silloin kun elämä heittää unelmat sirpaleiksi ja matka on jotain aivan muuta kuin olin itse suunnitellut. Kokemusta niistäkin hetkistä on.
Mutta sirpaleethan tietävät onnea – niinhän joku sanonta on. Jos ei heti aivan onnea, niin ainakin taaksepäin katsottuna uskallan sanoa, että kaikki ne sirpaleet on tarvittu – että tänään osaan rohkeammin elää, heittäytyä elämän virran kuljetettavaksi. Tähän hetkeen asti kulkiessani, rohkeus itselleni merkitsee myös armollisuutta itseäni kohtaan. Uskallan päästää irti siitä mitä en enää tarvitse, mikä ei tuo elämääni hyvää. Irti päästäminenkin vaatii rohkeutta mutta se kannattaa. Kun päästää irti siitä mikä ei tuota enää hyvää itselle ja elämälleen, tulee tilaa ottaa uutta vastaan.
Tässä astuu armollisuus elämääsi. Unelmat toteutuvat, kun kutsut ne elämääsi – unelmoi ja tee. Näin sanoin itselleni – ja astuin uteliaana polulle, joka nyt johtaa minut uuteen, antaa minulle virtaa ja voimaa eteenpäin. ”Breathing dreams like air”- f.scott. fitzgerald. Hengitä kanssani unelmat todeksi.


Comments